En usko, että monellakaan nuorella on täysin selkeää kuvaa tulevasta urapolustaan lukion alkaessa, eikä asia välttämättä kirkastu opiskeluvuosien aikanakaan. Minä olin yksi näistä oppilaista. Astelin ylioppilaskirjoituksiin ilman pienintäkään aavistusta siitä, että tulen jo seuraavana syksynä muuttamaan satojen kilometrien päähän synnyinkaupungistani erityispedagogiikkaa opiskelemaan – ja vieläpä vieraalla kielellä.
Kiinnostukseni ruotsin kieleen ei herännyt oppitunneilla, vaan pikemminkin omasta päätöksestä: ruotsin kirjoitusten lähestyessä koin, että nyt on aika ottaa pieni spurtti ja todellakin oppia. Ruotsinkielinen alternative rock, seikkailut kirjastossa ja lukemattomat pohjoismaiset poliisisarjat eivät kuitenkaan kehittäneet valmiutta puhua. Ensimmäisenä päivänäni yliopistossa ymmärsin puhevalmiuteni olevan aivan unessa. Åbo Akademin opettajien ja ennen kaikkea kanssaopiskelijoiden ymmärtäväisyys ja kärsivällisyys koituivat kuitenkin pelastuksekseni, ja nyt vuotta myöhemmin voin jo kuvailla itseäni adjektiivilla ”typ tvåspråkig”.
En ole koskaan aiemmin kohdannut samanlaista kannustuksen aaltoa kuin se, jonka sain ÅA:ssa kokea. Tapa, jolla minut vastaanotettiin, oli rohkaiseva ja avoin. En tiedä, onko omalla asenteellani jotain tekemistä asian kanssa: olen alusta alkaen tehnyt selväksi, että olen tullut tähän yliopistoon puhumaan ruotsia, ja käyttänyt kieltä itsepintaisesti virheistä huolimatta. Muualla Suomessa havaitsemani pakkoruotsiajattelu tuntuu kovin kaukaiselta täällä Vaasassa, ja klassinen kysymys ”Miksette vain puhu suomea kun Suomessa kuitenkin asutaan?” muuttuu liki naurettavaksi yli tuhannen ruotsia puhuvan opiskelijan ja opettajan keskellä.
Ruotsiksi opiskelu on tähän asti sujunut omalla painollaan, vaikka tekstit tieteellisiä ovatkin. Koska itselläni ei ole ruotsinkielisiä ystäviä tai sukulaisia, on ruotsin puhekieli minulle tuntematon, mikä on akateemisia tekstejä kirjoittaessa etu. Suurin haaste on ollut huomata, kuinka iso osa identiteettiä kieli itse asiassa onkaan. Minun on ollut pakko opetella kokonaan uusi tapa ilmaista itseäni ja keskustella. Säännölliset hengähdystauot kotipaikkakunnallani tekevät hyvää, mutta vielä kertaakaan ei ole ollut sellainen olo, että minulta vaadittaisiin enemmän kuin kielitaitoni tai muut kykyni antavat myöten.
En vieläkään oikein osaa selittää, miten päädyin juuri Åbo Akademiin, mutta en ole katunut valintaani kertaakaan. Yliopiston pieni koko luo yhteisöön tiettyä tiiviyttä, ja opiskelijatapahtumia on tiheään. Ammatillisen kehityksen kannalta ruotsin kielen hallitseminen on pelkkä etu, sillä pystyn hyödyntämään opinnoissani pohjoismaista kirjallisuutta kielestä riippumatta. Etsiessäni työpaikkaa valmistumisen jälkeen tiedän, etteivät kielitaitovaatimukset tule olemaan ongelma. Kansainvälistyminenkin on koko lailla helpompaa ruotsin kielen ansiosta.
Kaiken kaikkiaan koen, että vieraalla kielellä opiskelu on erinomainen tapa rikkoa rajansa. Omalta mukavuusalueeltaan poistuminen on helpompaa, kun opinnot toimivat motivaatiotekijänä. Åbo Akademi toivottaa opiskelijansa tervetulleeksi kielestä riippumatta, ja siksi rohkaisen myös muita suomeksi opiskelleita tekemään sen massasta poikkeavan valinnan, jonka itsekin tein.
Riikka Aarnos, erityispedagogiikka